Lukijat

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Häähöpsö?

Kuva: yle.fi
Tänään meinaan bailata Hälsinglandin ja Gästriklandin herttuattaren, prinsessa Madeleine Thérèse Amelie Josephinen ja herra Christopher Paul O’Neillin kanssa!

Olen kuitenkin poikkeuksellisesti koko viikonlopun opiskelijaboxissa. TELKKARITTOMASSA boxissa! Ha-haa, hätä keinot keksii!!

Kuva: bestpricetoys.com
Yksi psykiatrisista osastoista ei ole käytössä viikonloppuisin - kävin siis kysymässä, saanko katsoa häät osaston telkkuhuoneessa. Juu, tottakai, lämmitä vaikka saunakin, sanottiin! Poislähtiessäni huikkasivat, että ilmoittavat viikonloppuvisiitistäni akuuttiosastolle, etteivät ihmettele, kun näkevät meitsin valvontakameroissaan. HYVÄ ETTÄ VAROITTIVAT, jätänkin sitten juhlatamineistani kruunuun ja valtikkan pois...

Muuten olen varustautunut tv-juhlintaan asianmukaisesti! Tai, no, ainakin melkein. Kävin kyllä ostamassa kultakimalteisen virkkuukoukun, mutta kylältä ei löytynyt prinsessaleivoksia! Kai bebet ajavat melkein saman asian??

Poikkesin myös Finlaysonin varastomyynnissä (Forssan Kutomolla 7.-16.6.), hain juhlan kunniaksi ihanan ison (80 * 150 cm) kylpypyyhkeen saunareissulleni! Ja vähän muutakin. Ikään kuin hyvitykseksi verettömällä vallankumouksella menetetystä kruunusta ja valtikasta!

Näiden kyytiin meinaan tänään tuppautua...
Kuva: yle.fi

Juu, juhlat alkavat siis saunoen, sitten Ylen annilla kuohuviiniä leivoksilla, juhlat jatkuvat SVT2:lla ja lopuksi vielä jatkojen jatkot SVT1:llä. Eiköhän tästä selvitä!!

Yle TV1
16.35–18.00 Prinsessa Madeleinen häät
18.05–18.45 Lähetys jatkuu 

SVT1
16–18.50 Prinsessbröllopet
21–22 Prinsessbröllopet - höjdpunkterna

SVT2
17–18 Prinsessbröllopet
18.50–21 Prinsessbröllopet

RAKKAUDENTÄYTEISTÄ VIIKONLOPPUA!

13 kommenttia:

  1. Hyvin olet varautunut häähumuun:)
    Sinulle on tulossa (jo Kustin kyydissä) pikku paketti ja kuinka ollakaan laitoin mukaan mainoksen Kekkos -oopperasta:)

    VastaaPoista
  2. Ihana blogipostaus!!! Hyvä oivallus jättää valtikka ja kruunu pois...ettei tarvii jäädä asumaan pidemmäksi ajaksi sille osastolle! ;)

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava, energinen postaus :D Jos tuo ei nostata häähumua, niin ei mikään, täytyy sanoa, että Sinä tyttö se olet varautunut :DD

    VastaaPoista
  4. Sopivat on tamineet, juu! Ei sitten löytynyt Madeleine- leivoksiakaan? Minä vähän suunnittelin niitä (vaikka en taida tällä kertaa häihin osallistuakaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh, en selvästikään ole riittävän kultivoitut, en edes tiennyt Madeleine-leivoksista! :oO
      Sinulla on sitten samaa oiretta kuin meitsilläkin, useissa blogeissa kommentit sujahtavat roskapostiin! Sieltä sinunkin aiempi kommenttisi äsken löytyi. Ensin luulin, että olisi yhteydessä selaimen versioon, muttei taida johtua siitäkään - käsittämätön probleemi!

      Poista
  5. Nyt onnistui kommentti. Olen viime aikoina lähetellyt kommentteja (ihan asiallisia) enimmäkseen jonnekin bittiavaruuteen. Sinullekaan en ole onnistunut yhtään saamaan julki pitkään aikaan. (Oli ihan pakko lisätä tämä)

    VastaaPoista
  6. Olisin kyllä ihmetellyt, jos olisit makeat rinsessat siltä kylältä löytänyt. Tosin pakastealtaasta saattas löytyä.
    Yhtä kaikki, iloa ja onnea upealle parille. Olkoon onni myötäinen.

    Tarviitko nessua?

    VastaaPoista
  7. Voi helevata, meikä oli just häiden ajan hakemassa isäntää ja yhtä poijista veneretkeltä. Iski kuulemma semmonen kaatosade ja salamointi, että tuli koti-ikävä kesken retken. Sinä sen sijaan olet valmistautunut häiden viettoon aivan täydellisesti! ;oDD

    VastaaPoista
  8. Minä olen kyllä kans aika häähöpsö ;) Ihanaa oli niitä katsoa, näyttivät niin onnellisilta! Komea oli sulhanenkin, hih!

    VastaaPoista
  9. Se on sitten yhtä häähumua tää päivä.Kiva niitä häitä on seurata.Yritäppä sitten selvitä arkeen taas huomenna.Hih,hih

    VastaaPoista
  10. Kiitos Tarutikki, Eeva, Taina, Maina-mummu, Terhi, Pirjo-Riitta, Susanna ja Anna! :o)
    OLi kyllä hienot ja tunnelmalliset juhlat, kaunista ja liikuttavaa! Hivenen tunnelmaa latisti maitolasista nautittu kuohuviini, ei löytynyt osaston kaapista jalallisia kristalliglaseja!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!