Lukijat

lauantai 23. helmikuuta 2013

Lepopäivä

Olohuoneessa jokin mättää, en vaan tiedä mikä. Siis juu, valoa on liian vähän (valaisimet sohvan päihin hakusessa), mutta jokin muu vielä sen lisäksi! Olen siirrellyt tavaroita pienesti sinne, tänne - eikä mikään oikein istu silmään.

Tyhjensin makuuhuoneen nurkasta ison pyykkikorin kasvivärjätyistä langoista. Korilla ei ollut toivottua vaikutusta lankojen yhtäkkiseen muodonmuutokseen ihaniksi villaröijyksi. Pöh, marinoitukoot sivuvintissä!

Kopan kannoin olkkarin sohvan päätyyn tarkoituksenani täyttää se houkuttelevan kukkuroilleen tilkkupeitteillä. No, myönnettäköön, että olen tehnyt vasta 2 tilkkupeitettä, pienen ja vähän isomman ja nekin ovat aika lituskoita. Pettymyksekseni niistä ei vielä saanut kovin houkuttelevaa pinoa... Mutta jos kori toimisi yllykkeenä yhtäkkiselle tilkkupeitepuuskalle??

Mies tuli töistä, kellahti lehden kanssa sohvalle selälleen ja heitti tieltään ison tyynyn kopan päälle. Koirarouva omi kopan välittömästi itselleen. Raaskiiko tavaroita enää edestakaisin vemputtaakaan, tähän järjestykseenkö on nyt tyytyminen?

Vanhapiika murjottaa sohvanmutkassa! Pitäisikö muka hankkia toinenkin koppa??


LEPPOISAA VIIKONLOPPUA!

9 kommenttia:

  1. ihana herkkulankoja ihan hirviät määrät..nami nami.

    VastaaPoista
  2. Toisen kopan joudut kyllä tasapuolisuuden nimissä hommaamaan! Sen jälkeen 3/4 ovat tyytyväisiä....

    VastaaPoista
  3. Voi mitä herkkulankoja!!
    Ja miten tuttua tuo koriin käpertynyt koira :)
    Onneksi koiran alla on ensin se tyyny.

    VastaaPoista
  4. Ihania lankoja ja niin herkullisen värisiä!
    Niin, toinen koppa voisi olla tasapuolisuuden nimissä paikallaan, mutta ei poista sinun alkuperäistä ongelmaasi olohuoneesta!
    Hyvää viikonloppua!
    PS. Koirat ovat ihanan värisiä!

    VastaaPoista
  5. En yhtään ihmettele, että koira kellahti koriin ;)

    VastaaPoista
  6. Tottakai sun täytyy ostaa toiselle oma kori ;)

    VastaaPoista
  7. Nuo kasvivärjätyt ovat kyllä kaikista kauneimpia lankoja mitä tiedän :O)

    VastaaPoista
  8. Ihania noi koiruuset. Tottakai koirarouva heti näki,että hänen uusi peti ja tottahan toki toinenkin tahtoo:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Mehtäemäntä, Rva Kivitikka, Matonkude, Tilkkureppu, Auli, Kisa, KahveKaneli ja Intsu! ;o)
    Mies epäilee, että siinä vaiheessa kun tarjolla on 2 koria, kumpikin palaa sohvalle! Kori on kiinnostava juuri niin kauan, kun paikasta joutuu kilpailemaan, sanoo hän. Koirarouvalla oli oma palju, kun Vnahapiika-pentu tuli taloon. Kun Rouva ei päästänyt toista pesäänsä, kävi pentu pissaamassa Rouvan petiin, naamallaan ilme "Siitäs sait!!". Kun molemmille hankittiin uudet, samanlaiset pedit kuin alkuperäinen, kumpikaan ei enää viihtynyt omassaan tai sitten molemmat tunkesivat samaan... Joten tämä yksi taitaa riittää?!

    VastaaPoista

Kommentoimalla piristät päivääni, kiitos Sinulle!!