Lukijat

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

ONNEA valmistuneelle!

 
Tuore sisustus- ja taidelasiartesaani, Tulihan tehtyä -blogin Terhi kutsui valmistujaiskaffeelle. ONNEA!!  Loistosuoritus! Ja KIITOS!! Kivaa oli! Ja herkullista!!

 
Oiva oli lopputulos,
lopultakin pääsit ulos
koulustasi elontaistoon.
Älä emmi, luota vaistoon!

Kevät
Kesä
Syksy
Talvi
Opinnäytetyönään Terhi valmisti "vuodenaikavalaisimet", aivan mielettömän upeita!! Olen muutenkin  heikkona tiffany-töihin ja nämä vievät kyllä jalat alta. Varsinkin tuo syksy saa sydämen sykkimään, kädet tärisemään, polvet lyömään loukkua, kuolan valumaan, silmät pyörimään, korvat soimaan - heikottaa!

Onnittelukorttiin liimailin perhosia - ja sellaisia oli Terhilläkin kasvihuoneen täydeltä! Monta muutakin ihanaa, kaunista, persoonallista lasityötä - kannatttaa käydä kurkkimassa Terhin blogissa.

Vannoutuneen haudutetun teen ystävän ja peltilootien keräilijän pakettiin päätyi Arabian Kotikaupunki Puisto -muki vahvan aamisaisteen ja rojalisististen piparkakkujen kera. Olkoon ne tulevien aamujen vahvistukseksi!!

PS. Terhin kanssa tuntuu aina törmäävän muihinkin mukaviin blogisteihin, eilen sain tutustua Intsuun. Terveiset Lapualle, oli kiva tavata "elävässä elämässä"!

11 kommenttia:

  1. Ihania valaisimia, etenkin syksy on mieleeni.

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita valaisimia!
    "Entisessä elämässä" syksy olis varmaan minuakin sykähdyttänyt eniten, mutta nyt huomasin palaavani aina kesään -huolisin sen omaksi vaikkka heti!

    VastaaPoista
  3. Pidin eniten syksy-varjostimesta. Myös lampun jalka on kaunis.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Paula mukavasta seurasta:) Oli niin tosi kiva tavata. Kyllä me nähdään varmasti vielä muulloinkin. Pitäiskin joskus jonnekin järjestää käsityöbloggaajien yhteinen tapaaminen, ei vain messujen yhteydessä,vaan oikein erikseen jonnekin kivaan paikkaan. Varmasti olisi mielenkiintoista! Ihan oikeesti voisitte tehdä joskus reissun meille. Meillä on suuri talo,voi hyvin yöpyä. Mä en mikään erikoinen kokki ole,mutta ei meillä nälkäänkään kuole. Mä huomasin,että meidän miehetkin tuli keskenään hyvin juttuun. Voi kyllä mä nautin Terhin juhlilla olosta,se just,kun Terhillä on niin valtavasti katselemista ja kyllä sillä reissulla taatusti läskitkin taas lisääntyi..:D
    Oih,niitä tiffanyja ja montaa muuta juttua. Kyllä lampuista syksy oli ehdottomasti myös minun suosikki,vaikka kauniitahan ne ovat kaikki. Niin ja upea on sinun tekemä onnittelukorttikin.

    VastaaPoista
  5. Sydämelliset kiitokset teille! Vielä ei auennut peltipurkit, mutta pikkaisen kurkin sisältöä. Oi nams!

    VastaaPoista
  6. Wau, mitä valaisimia - täytynee kurkata uuteen blogiin :) Pidin myös kortista!

    VastaaPoista
  7. Minusta syksy on kaunein, ihastuin heti mutta muutkin on upeita ja varmaaan kovan työn takana ovat olleet!

    VastaaPoista
  8. Ihanat lahjat, kelpaisi mullekin. :)
    On tosi mukavaa tutustua uusiin ihmisiin blogistanian kautta. Jännä tunne, kun tekstit ja kuvat saavat naaman.

    Mielettömän hienoja tilkkutöitä olette tehneet. Löysin juuri siivoillessa puoliksi tehtyjä tilkkutekeleitä Maalta. Pitäisi varmaan jatkaa loppuun asti ne... Ei kyllä ole hajuakaan, että mitä niistä olen joskus suunnitellut. Peitolta vaikuttaa ainakin yksi niistä. :)

    VastaaPoista
  9. Ihania lamppuja!
    Tuo syksy menee meikäläiseen täysillä kuin häkä ;-D
    Itsekin joskus tiffany-töitä tehneenä täytyy myöntää, että nuo lamput ovat MAHTAVIA !!!

    VastaaPoista
  10. Kortti kaunis ja lahjat ihania! Kauniita lamppuja, kaikki tosin ovat hienoja, mutta syksyn värit ja muotokieli puhuttelee eniten, vaikka kevätkin tosi hieno.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Tiinatei, Pepi, Elämää Onnenpähkinässä, Intsu, Terhi, Meke, Auli, Minna, Rva Kivitikka ja Tilkkureppu! :o)
    *
    En ole käynyt messuilla blogistien tapaamisessa, mutta kyllä kieltämättä kiehtoisi tavata ihan silmäkkäin sellaisia ystäviä, joiden elämää on pitkään seurannut ja joskus kommentoinutkin blogien kautta. :o)
    *
    Tilkkutyöt on siitä ihania, että ne saattavat ihan hyvin matkan varrella muuttaa tarkoitustaan. Kassikurssi hyvänä esimerkkinä, rouvat kaivelevat kätköistään ammoin tehtyjä bloggejaan ja yhdistelevät niitä kasseihinsa, tai kenties koko laukku syntyy vanhasta, kesken jääneestä. :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Iloa päivääsi!